KUUTIOKLUBIStudiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille Kevätkaudella 2010 Kuutioklubi pitää kuusi klubi-iltaa. Viisi kertaa kokoonnutaan kuvaamaan annettua ja rakennettua aihetta. Klubilaiset voivat itse vaikuttaa kuva-aiheiden valintaan. Kuudes kerta on klubilaisten oma kuvaklinikka. Kuutioklubiin voi liittyä jäseneksi, kun on suorittanut studiokuvauksen peruskurssin. Jäsenyys maksaa 120 euroa kaudessa. Kausia on vuodessa kaksi: kevätkausi (tammi-heinäkuu) ja syyskausi (elo-joulukuu). Jäsenyys jatkuu automaattisesti seuraavalla kaudella, ellei sitä peruuta ennen edellisen kauden päättymistä. Klubilaiset saavat Studio Kuution kursseille ja työpajoihin 20 euron alennuksen kurssimaksuista ja studion päivävuokrista. Klubilaisilla on kursseille ja työpajoihin etuoikeus, mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin paikkoja. Klubilaiset kutsutaan Studio Kuution kauden avajaisbileisiin ja heille voidaan kauden aikana tarjota muita vain heille suunnattuja kuvausmahdollisuuksia tai tapahtumia. |
Kuutioklubin kevät 201012.1. Bodyscape Klubi-illat alkavat klo 18.00 |